TIEDOTTEET
14.11.2017
Yhteenveto yleisestä & hallituksen kokouksesta, jotka pidettiin 11.11.2017 Peurungassa.
Kauden 2017 menestyjien valinta
Tulokas: Hanna Puikkonen
Ponnistelija: Pertti Teppo
Puller: Ville Pitkämäki
Kisajärjestäjä: Tyrnävä
-FTPA:n hallituksessa erovuorossa oli tänä vuonna Jari Pitkämäki ja Risto Törmälehto. Jari Pitkämäki valittiin jatkamaan tehtävässään, ja Risto Törmälehdon tilalle astuu Juha Vuolteenaho.
-FTPA:n sihteeri vaihtuu. Tehtävää hoitanut Keijo Linna luovuttaa tehtävän Merja Perälle.
-Kausi 2018 on tarkoitus televisioida kuten kausi 2017.
-Ajettavat luokat 2018:
Päätettiin että ajetaan luokat joihin on tammikuun loppuun mennessä ilmoittautunut vähintään 3 osallistujaa. Kilpailujärjestäjällä on mahdollisuus päättää, ajetaanko Heavy Modified – luokka.
Lisäksi kilpailujärjestäjällä on mahdollisuus jättää luokka ajamatta, mikäli heillä on varma tieto 6 päivää ennen kilpailuja, että luokassa on vain yksi osallistuja. Peruutetusta luokasta ilmoitetaan välittömästi FTPA:n kotisivuilla.
29.1.2017
FTPA:n hallitus on 28.1. pidetyssä kokouksessaan päättänyt mm. seuraavaa:
Koulutuspaikat ja kouluttajat:
(Pääosin koulutukset pidetään maaliskuussa)
Loimaa 25.2. Klo 15.00. Paikka; Ravintola Tornikahvila, Satakunnantie 14, Loimaa. Kouluttaja Martti Isomäki
Lappeenranta 26.3. Klo 14.00. Paikka; LPR Raviradan kahvio, Lappeenranta. Kouluttaja Ari Karen
Alahärmä 25.3. Klo 12.00. Paikka; POP Pankki, Härmäntie 21, Härmä. Kouluttaja Jori Siermala
Lievestuore: 26.3. Klo 12.00. Paikka; Juhlatalo Humina, Huminankuja 2, Lievestuore. Kouluttaja Pertti Pelkonen
Tyrnävä 25.3. Klo 13.00. Paikka; Hannuksen Piilopirtti, Keskikyläntie 54, Tyrnävä. Kouluttaja Lasse Kallinen
Ajettavat luokat 2017:
Farm sport 2,5tFarm sport 6t
Farm sport 8,5t / 9t
Compact Diesel
Modified Mini 950kg
Light modified
Modified
Heavy modified
Super Sport 3,6t
Super Sport 4,5t
Pro Stock
Race trucks 6,5t
Race trucks 8,5t
Mini-luokan tilanne näyttää tällä hetkellä paremmalta. Reijo Haapalainen on lupautunut luotsaamaan minilavettia, ja jos 1.3. mennessä löytyy 3 ilmottautunutta SM-sarjaan, näemme myös minit viivalla! Mini-luokan ilmottautuminen alkaa heti kunhan ilmottautumislomakkeeseen saadaan luokka lisättyä. Ilmottautumiset miniluokkaan on siis jätettävä 1.3. mennessä!
Muiden luokkien osalta ilmottautuminen jatkuu tästä eteenpäin normaalina kisailmottautumisena. Muistathan ilmottautua ajoissa, jatkossa alaseuroilla on valtuus periä jälkikäteen tehdystä ilmottautumisesta 100 euron lisämaksu!
Super Farmi 3t -luokka siis jouduttiin jättämään pois vähäisen ilmottautumismäärän vuoksi. Tulevalla kaudella Super farmi 3000kg koneet voivat tulla kilpailemaan 3800kg painolla ja 3200 kierroksilla Super Sport 3600kg luokkaan.
TV-sopimuksen sorvaus Alfa-TV:n kanssa on myös hyvällä mallilla, näillä näkymin näemme myös tällä kaudella Tractor Pullingin SM-sarjan televisiossa!
2.1.2017
Kuten mainittua, tulee kisailmottautuminen muuttumaan hieman tällä kaudella.
Ilmottautuminen avataan näillä näkymin viimeistään 10.1.2017, ellei teknisiä ongelmia ilmene. Samalla julkaistaan luokat joihin voit ilmottautua. Voit ilmottautua samantien kaikkiin kesän kisoihin, tai vain muutamiin. Ilmottautumisia voi jälkikäteen myös muuttaa ottamalla yhteyttä Ari Karéniin sähköpostitse (ari.karen@tractorpulling.fi).
Ensimmäisen ilmottautumiskuukauden jälkeen päätetään ajettavat luokat. Jokainen luokka jossa on vähintään 3 traktoria / kuorma-autoa, ajetaan. Jos luokka on päätetty ajettavaksi, onnistuu ilmottautuminen myös tämän kuukauden jälkeen normaalisti.
Jos kilpailija ilmoittautuu SM-sarjaan / kilpailuun mutta ei osallistu kauden aikana yhteenkään kilpailuun ilman ”force major” -syytä, määrätään kilpailijalle sanktiona koko kauden osallistumismaksut kymmenkertaisena.
HUOM! Uudet Hot Farm – säännöt & luokat sekä Race Trucks 6500kg -säännöt julkaistaan viimeistään samana päivänä kun ilmottautuminen alkaa!
UUTISET
13.11.2017
Kauden 2018 alustava SM-kalenteri:
12.5. Alahärmä
26.5. Honkajoki
9.6. Piikkiö
24.6. Haapajärvi
14.7. Lievestuore
21.7. Tyrnävä
4.8. Lappeenranta
18.8. Kalajoki
13.11.2017
Kauden 2018 modified-luokkien päivitetyt moottoripisteet löytyvät ETPC:n sivuilta Tech & safety -kohdasta!
14.9.2017
KUTSU KAUDEN 2017 PÄÄTTÄJÄISTILAISUUTEEN 11.11.2017 klo 18.00
Päätöstilaisuus pidetään Kylpylähotelli Peurungassa osoitteessa:
Peurungantie 85
FIN-41340 Laukaahttp://www.peurunka.fi/
Ohjelma:
Palkitsemistilaisuus
Buffet Illallinen
Vapaata seurustelua ja yhdessäoloa
Iltaviihde:
Peurunka Areenalla: Happoradio, showtime 23.15, liput 18 EUR
Ravintola Villipeurassa DJ (klo 21-22.30 ja 00.15-02.30)
Apollo Bar Karaokea
Illallisen hinta 30EUR/henkilö
Ilmoittautuminen päättäjäistilaisuuteen:
Alaseurat keräävät osallistujien nimilistan ja illallismaksut. Nimilistat toimitetaan FTPA:n sihteerille sunnuntaihin 22.10.2017 mennessä ja osallistujamäärää vastaava summa tilitetään FTPA:n tilille 22.10.2017 mennessä.Ilmoittakaa samalla myös mahdolliset ruoka-aineallergiat
Majoitus:
Jokainen varaa majoituksen itse suoraan hotellista.
Peurunka varaa tapahtumaan kiintiön, josta osallistujat varaavat omansa 18.10. mennessä. Varaukset merkillä ”Tractor pulling 10.-12.11.” myyntipalvelustamme, puh 020 751 6300 tai peurunka@peurunka.fi
HUONEET:
Kylpylähotellin päärakennuksessa. Huoneet ovat nykyaikaisia huoneita kaikkien palveluiden läheisyydessä. Huoneissa on minibaari, kylpytakit sekä wlan-yhteys.2hh:ssa 64,50 EUR / hlö / vrk (norm 89,50 e) 1hh:ssa 99 EUR / hlö / vrk (norm. 149 e)
Peurunkapihan rivitaloissa, noin 100 metrin päässä hotellin päärakennuksesta. Huoneet ovat viihtyisiä standard-tason huoneita
2hh:ssa 54,50 EUR / hlö / vrk (norm 72,50 e) 1hh:ssa 89 EUR / hlö / vrk (norm 109 e)
Hintoihin sisältyy aamiainen, teemakylpylän sekä kuntosalien vapaa käyttö.
Huoneita on varattu alustavasti käyttöömme 75 kpl. Myös muita vaihtoehtoja saatavilla. Huoneet saa käyttöön tulopäivänä klo 15 ja luovutus lähtöpäivänä klo 12 mennessä.
!!!HUOMIO!!!
Ennen päättäjäistilaisuutta FTPA:n hallitus kokoontuu klo 12:00 ja liittovaltuuston syyskokous on klo 15:00 samassa paikassa. Esityslistat kokouksiin tulevat myöhemmin.
TERVETULOA!
3.4.2017
Muutama asia tulevasta kaudesta:
-Kuten aikaisemmin mainittu, on jatkossa jokaisella kilpakoneella oltava voimassa oleva liikennevakuutus. Tästä on katsastuksen yhteydessä esitettävä dokumentti (vakuutussopimus, kuitti tms.)
-Jatkossa kuorma-autoluokkien vetopuomin maksimikorkeus 117cm. Tämä sääntö tullut suoraan ETPC:ltä.
8.3.2017
Alunperin Mansen Mörinöille suunniteltu testipäivä on jouduttu peruuttamaan. Syynä tähän on yksinkertaisesti tilanpuute, alueella on niin paljon koneita ettei radalle löytynyt enää tilaa. Mikäli kevään aikana jossain testipäivä järjestetään, ilmoitetaan siitä välittömästi näillä sivuilla!
6.3.2017
Kaudella 2017 myös Modified Mini 950kg -luokalla on SM-arvo.
23.2.2017
Kevään 2017 koulutukset järjestetään seuraavasti:
Viimeinen koulutus kaudelle 2017:
Aika: 8.4. Klo 12:00
Paikka: Haapajärvi, Sinikan Lounaspalvelu, Ståhlberginkatu 1 85800 HAAPAJÄRVI
Ilmottautumiset: Tuomo Heikkilä, 040-753 8327 / tuomo.e.heikkila@kotinet.com
Pidetyt tilaisuudet:
Loimaa 25.2. Klo 15.00. Paikka; Ravintola Tornikahvila, Satakunnantie 14, Loimaa. Kouluttaja Martti IsomäkiTyrnävä 25.3. Klo 13.00. Paikka; Hannuksen Piilopirtti, Keskikyläntie 54, Tyrnävä. Kouluttaja Lasse Kallinen
Alahärmä 25.3. Klo 12.00. Paikka; POP Pankki, Härmäntie 21, Härmä. Kouluttaja Jori Siermala
Lappeenranta 26.3. Klo 14.00. Paikka; LPR Raviradan kahvio, Lappeenranta. Kouluttaja Ari Karen
Lievestuore: 26.3. Klo 12.00. Paikka; Juhlatalo Humina, Huminankuja 2, Lievestuore. Kouluttaja Pertti Pelkonen